torstai 29. maaliskuuta 2012

Oletko sairas? Lue tämä!

Mulla ainakin on aina hirveän tylsää, kun olen sairaana enkä keksi mitään tekemistä. Ja koska oon paljon sairaana, mulla on ollut aikaa kehitellä kaikkea kivaa. Kokosin parhaista puuhavinkeistä top 10 -listan, josta te voitte napsia itsellenne parhaat jutut. Nyt ei tarvitse enää tylsistyä, vaikka olisikin sairas!

  1. Oletko jo pitkään halunnut opetella soittamaan jonkin kappaleen, tai vaikkapa maalata jostain tietystä aiheesta taulun? Sairaana on hyvää aikaa opetella!
  2. Suunnittele hulppeat bileet, jotka voit järjestää kun taas paranet. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
  3. Jos olet todella kipeä, etkä jaksa tehdä mitään vaivalloista, valikoi kiva levy CD-soittimeen ja sammuta kaikki valot. Makaa silmät kiinni sängylläsi ja anna musiikin virrata tajuntaasi.
  4. Miten olisi vaatekaapin siivous? Turhat vaatteet voit viedä parannuttuasi vaikkapa kirpparille ja ansaita kivasti taskurahaa.
  5. Kokoa kaunis tapas-lautanen keittiöstä löytyvistä aineksista. Helppoa, nopeaa ja hyvää!
  6. Sisältäkin löytyy vaikka mitä kuvattavaa. Ota kamera käteen ja leiki ammattilaisvalokuvaajaa, jonka tehtävänä on koota yhtenäinen kuvasarja talosta löytyvistä esineistä.
  7. Kirjoita kirje kaukana asuvalle ystävälle tai hanki kirjekaveri ulkomailta (ulkomaalaisia kirjekavereita voit löytää erilaisista kirjeenvaihtojärjestöistä).
  8. Kirjoita novelli jostakin mieleesi tulevasta aiheeta.
  9. Jos joku perheenjäsenesi on kotona myös, kaivakaa esiin kaikki lautapelit ja pelatkaa niitä koko päivä.
  10. Kokoa kollaasi omista tulevaisuudenhaaveistasi tai vaikkapa tyyli-ikoneistasi.
Voit koota kollaasin myös seinälle kuten kuvassa.
PS: Kuva on täältä.


    keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

    Anteeks

    Tää piiitkä postaustauko! Oon ollut vähän väliä kipeenä ja sillon kun en oo, mulla on ollut maailman eniten kiireitä. Ens viikon puolella alkaa jo vähän helpottaa, joten palaan aktiivisten kirjoihin viimeistään silloin (:

    Nyt tekis mieli vaan nukkua.

    Kuva on täältä.
    PEEÄS oottehan muistaneet käydä kommentoimassa tonne toivepostauksia -postaukseen?

    sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

    Havaintoharhan giveaway

    Kuva Havaintoharhan blogista.
    Kuten kuvasta näkyy, Havaintoharhan blogissa on menossa Monster High -giveaway. Jaossa on kolme Monster High -kirjaa. Jos sinäkin tahdot osallistua, klikkaa tätä lausetta niin pääset Havaintoharhan blogiin.

    perjantai 23. maaliskuuta 2012

    Unelmatorttua

    Mulle iski aivan mieletän makeanhimo, mutten viitsi tuhlata vähäisiä varojani karkkiin. Enkä sitäpaitsi olis edes päässyt kauppaan kun en ajokorttia omista enkä usko että äiti olis lähtenyt käymään kaupassa vain siksi että mun teki mieli jotain hyvää.. Niimpä leivoin äkkiä unelmatortun -nopeimman makean herkun jonka tiedän. Kuvien alta löytyy ohje, mikäli jotakuta kiinnostaa.

    Tarvitset:
    4 munaa
    1½ dl sokeria
    3 rkl perunajauhoja
    4 rkl vehnäjauhoja
    3 rkl kaakaojauhetta
    1 tl leivinjauhetta
    (täytteeseen 1 annos voikreemiä)

    Tee näin:
    1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.
    2. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Yhdistä munavaahtoon.
    3. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperoidulle pellille.
    4. Paista heti 225 asteessa n. 5-7 minuuttia.
    5. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille ja irroita paiston aikana ollut leivinpaperi nopeasti. Anna jäähtyä.

    Voikreemi
    Tarvitset:
    75 g pehmeää voita tai margariinia
    1½ dl tomusokeria
    1 keltuainen (ei välttämätöntä, mutta hyvää)
    2 tl vanilliinisokeria

    Tee näin:
    1. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi tahnaksi.
    2. Levitä täyte kylmälle kakkulevylle ja kääri tortuksi.

    Vinkki 1: Voit käyttää kreemiä myös esim. keksien välissä
     Vinkki 2: Voit jättää ohjeesta kaakaon pois ja täyttää tortun suklaavoikreemillä. Suklaavoikreemin valmistat kuten tavallisen kreemin, mutta lisäät mausteeksi 1-2 rkl kaakaojauhetta.
     

    maanantai 19. maaliskuuta 2012

    Kevät tulee jee

    Näin mä ajattelin koko viime viikon. Nyt on jo maaliskuukin ja on ollut paljon lämpimämpää kuin ennen  ja katoiltakin on tippunut lumet. Tänään mä tulin koulusta kotiin ja huomasin että jos joku onkin tulossa niin ei ainakaan kevät. Lähdin vielä illemmalla pihalle kuvailemaan että tekin näkisitte miten kuumaa ja aurinkoista täällä on<3
    Pahoittelen aika epäkaunista kuvaa, mutta tosta ehkä parhaiten näkee miten paljon täällä oikeasti on lunta. Ja toi kuvan suhruisuus johtuu siitä että sitä lunta satoi koko ajan vain lisää ja lisää.

    Suuri mysteeri. Tonne ihan selkeästi menee auton jäljet, mutta keskellä reittiä olevat puut ovat aivan koskemattomia.

    Vois olla aivan hyvin vaikka tammikuu tai joulukuu eikä mitään eroa huomais...
    Mä tykkään talvesta siinä mielessä, että ainakin joulu- ja tammikuussa pitää olla lunta! Lisäksi talvisin on todella kaunista, kun lumi peittää kaiken maan ja joka paikassa on jotenkin satumaisen oloista. Kun kävelee noita syrjäteitä, tuntuu aivan siltä kuin olisi jossain lumen ja jään maassa (Lumikuningatar -sadun maassa siis).
    Siitä en kuitenkaan tykkää, että on kylmä ja pitää pukea paksusti päälle ja kaikkea. Tammikuun jälkeen alan saman tien odottamaan kesää, lämpöä ja aurinkoa. Näillä näkymin näyttää kuitenkin siltä että saan odottaa pitkään! :c

    lauantai 17. maaliskuuta 2012

    Toivepostauksia

    Huomasin äsken että blogilla on jo 50 lukijaa. Aivan mahtavaa! 50 on jo puolivälissä matkalla kohti sataa. Ei voi muuta sanoa kuin että love ya, babes ♥

    Uusien lukijoiden kunniaksi ajattelin, että te saatte toivoa postauksia, joita sitten yritän parhaani mukaan toteuttaa. Eli jos sulla on mielessä jotain, mitä haluaisit blogistani lukea niin kommenttiboxiin vain! Arvonnan teen vasta sitten jos joskus saan 100 lukijaa, mutta muutoin sana on vapaa! (: Lisäksi voitte kertoilla kehitysideoita ja ylipäänsä mielipiteitä blogistani.

    Kuva on täältä.

    Piristävää, kirpparit & kevät

    Kannattaa suunnata kirpparille, jos etsii käytettyjä, mutta hyviä vaatteita. Toki kirpparilta voi myös bongata käyttämättömiäkin vaatteita, jotka eivät esim. sopineet sille, kenelle se ostettiin alunperin! Kirpparilta löytää myös hyviä vaatteita siihen tarkoitukseen, jos haluaa tuunata vanhoista vaatteista uutta! Kirpparilta voit helposti löytää esimerkiksi topin 1e, jonka voit sitten tuunata! Voit vaikkapa kirjoittaa siihen tai vaikka mitä muuta! Kirppareilta löytyy myös todella ihania sisustusjuttuja halpaan hintaan!
    Kuva on täältä.
    No, sitten vähän keväästäkin. :) Eikö olekkin mahtavaa, kun kevät tulee? Pian lumet sulaa, ja luonnosta saa mm. todella upeita kuvia! Ruohoa tulee näkyviin, tiet sulavat & kesäkin tulossa! Ajatelkaa sitten kun pääse uimaan! Aivan mahtavaa! Hupparit saa vaihtaa toppeihin, farkut saa vaihtaa shortseihin.. jes! Siitä se kesä alkaa! Kavereiden kanssa voi mennä vaikkapa piknikille, ja ottaa eväitä mukaan! Mikäs sen parempaa?
    Kuva on täältä.
    Music is my dream -blogin kirjoittaja, dreammusic, on kirjoittanut tämän tekstin. Blogiin pääset klikkaamalla sen nimeä.

    keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

    Bloggaajavaihto

    Perjantaina tapahtuu siis pieni bloggaajavaihto. Toisin sanoen Music is my dream -blogin kirjoittaja, dreammusic, kirjoittaa yhden tekstin mun blogiin, ja mä kirjoitan yhden tekstin hänen blogiin. Saa kummankin blogi vähän vaihtelua, kun eri bloggaaja kirjoittamassa (;

    Muistakaa tulla perjantaina kurkkimaan!

    //EDIT: Teknisten ongelmien (okei pääkivun) takia vaihto siirtyy lauantaille.

    Risto Räppääjä -kiintiö on täynnä!

    Haluaisko joku tyhjentää kaikki suomalaiset kirjastot Risto Räppääjä -äänikirjoista? Ja kaupat mielellään kanssa. Mulla tulee nimittäin vähän korvista ja siihen ei auta mikään muu kuin estää niiden saatavuus.

    Viikonloput on pahimpia. Aamulla herään kun Risto Räppääjä lähtee pyörimään. Syön ruokaa Risto Räppääjä taustaäänenä. Jos melutaso nousee, myös Risto Räppääjän ääni kovenee. Luen, kokkaan ja dataan kuunnellen samalla mitä Risto Räppääjä parhaillaan tekee. Risto Räppääjän ääni saattelee mua kun lähden kotoa ja on ensimmäisenä vastassa kun tuun takaisin. Illalla viimeinen ääni on pikkuveljen raivo kun Risto Räppääjää ei saa enää kuunnella.

    Onkohan pikkuveli, tai oikeastaan veljet vähän riippuvaisia? Joka tapauksessa kiitos ei enää sanaakaan Risto Räppääjästä jos mä oon lähellä!

    Haaste: Unelmien minä

    Joskus on kiva leikitellä ajatuksella, että olisikin jonkun muun näköinen. Saisi itse valita hiukset, ruumiinrakenteen, silmät ja kaiken. Kokosin ns. 'unelmien minut' erilaisista netistä löytyvistä kuvista. Minkälaiset hiukset haluaisin, mitkä silmät... Ja koska haluan lukea (tai oikeammin katsoa) millaisia teidän muiden unelmaminät ovat, päätin tehdä tästä haasteen. Haastan jokaisen, joka tämän lukee ja joka vain haluaa tämän tehdä. Ja muistakaa kertoa kommenttiboxiin jos olette tän tehneet, niin voin käydä kurkkimassa!

    HIUKSET
    Tällaiset hiukset oon aina halunnut. Tummat, pitkät ja lainehtivat ♥
    IHONVÄRI
    Tykkään vähän tummemmasta ihonväristä, kuin mitä ihan perus suomalaisilla yleensä on. Kuvan tytön ihonväri olis just täydellinen!
    NENÄ
    Haluan suoran ja sopivankokoisen nenän.
    Ylemmän, piirroskuvan silmät ovat aivan ihanan malliset. Alemman kuvan silmä taas on upean värinen. Mulle siis ylemmän silmän muoto ja alemman väri (;
    SUU JA VARTALO
    Nää kaks tulikin nyt sitten samassa paketissa. Vasemmalla näkyy paremmin tuo suu, ja oikealta vartalo. Tommonen aika perus; hoikka (muttei luuranko) ja keskipitkä.
     VAATTEET JA TYYLI
    Ne voitte kurkata tosta oikealla sivupalkissa olevasta fashiolistalinkistä (;

    tiistai 13. maaliskuuta 2012

    This is my room

    Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi sen kuvapostauksen, jonka lupasin tehdä jo aikoja sitten. anteeksi viivästys!
    Näkymä huoneen ovelta.. toi sänky jossa on päiväpeite on mun. Mun huoneessa on muuten paljon kavereilta saatuja juttuja, kuten nyt esimerkiks toi päiväpeitto jonka sain yhdeltä kaverilta kun se ei passannu sen uuteen sisustukseen. Niin ja toi pörrömatto on oikeasti violetti vaikka näyttääkin tällä hetkellä lähinnä joltai ällöttävältä.

    Oven takana mulla on pari naulakkoa, joissa säilytän lähinnä mun kahta käsilaukkua + tota hattua. Mä en tiedä mikä toi musta naru on, mutta kun en viitsinyt sitä lattiallakaan säilöä niin ripustin sen naulaan.

    Huomatkaa kaverin tekemä unisieppari! Ja tyhjä korurasia.. Se on tyhjä siks että sinne ei mahdu edes murto-osaa mun koruista. :c

    Sänkyni päältä löytyvät romut. Ja toi sulonen Angry Bird on Micen tekemä! Poron taas sain samalta ystävältä jolta ton päiväpeitonkin. Suunnitelmissa olis vaihtaa poron kaulahuivi johonkin pinkkiin, niin se sopisi paremmin sisustukseen..

    Tää nojatuoli on myös siltä samalta kaverilta jolta sain päiväpeiton ja poronkin :D Kehuin joskus niiden sohvakalustoa, ja viikon päästä siitä mulle soitettiin että haluanko yhden nojatuolin. Olivat saaneet uuden kaluston tilalle. Hyvä juttu mun kannalta.

    Kirja/muu romu -hylly Näyttää tosi sotkuiselta, mutta ei voi mitään. Korissa mun huivikokoelma.

    Kirjakokoelmani hyväkuntoisimmat kirjat. Loppu kokoelma löytyy veljen huoneesta. Mulla on näköjään aika monta hevoskirjaa.. Oon saanut niitä lahjaksi ja kirppareilta löytyy kans usein just niitä.

    Ikkunaseinä + työpöytä. Tolta koneelta mä yleensä ottaen bloggailen. Tarkotuksena olis kehittää tohon ikkunaan jotain. Olisko jotain ideoita?
    Tällasta tällä kertaa. Aion muokkailla tuota huonetta vielä jonkin verran, että saisin siitä just oman näköisen. Mun onneks siskoa ei kiinnosta tällaiset jutut tippaakaan, niin mä saan vapaat kädet!

    Blogien aatelia

    Linkkaa blogisi -postauksessa kyselin teidän blogien linkkejä, jotta voisin valita niistä parhaimmat. Valinta oli todellakin vaikea, sillä joka ikinen blogi oli toinen toistaan hienompi. Voittajaksi asti ylsi kuitenkin Sentimental Journeyn Kaisa, onnittelut! ♥
    Kaisan blogista löytyy kaikkea DIY:stä ja tuunauksesta aina muotiin ja sisustukseen ja takaisin. Ensimmäisenä ihastuin blogin kivan simppeliin, muttei silti tylsään ulkoasuun. Teksteissä tykkään Kaisan kivasta tavasta kirjoittaa sekä etenkin siitä, että tuunausjutut ja muut vastaavat ovat niin isossa asemassa kyseisessä blogissa! Tykkään itsekkin käsillä tekemisesti aika paljon, joten noita juttuja on todella kiva lukea. Blogi ei kuitenkaan ole jähmettynyt vain niihin, vaan sieltä löytää myös paljon muuta. Tykkään isolla T:llä!

    Kaisan blogiin pääset klikkaamalla tätä lausetta.
    Lisäksi kaksi seuraavaa blogia olivat ehdottomasti mainitsemisen arvoisia:
    Pricess Diary - Reetan ihanan positiivinen ja raikas lifestyleblogi.
    Farkkupaikka & Rautalanka - Micce kirjoittaa elämästään, näpertelyistä ja kaikesta. Etenkin hopeatöitä ja muita näpertelyjä on kiva katsoa!

    Mikä musta tulee isona?

    Pienenä olin yks niistä harvoista poikkeuksista mun kaveripiirissä, joka ei unelmoinu olevansa 'sitte isona' prinsessa. Sen sijaan taisin haluta kaupan tädiksi (joka on kyllä melkein yhtä kliseinen kuin tuo prinsessa), jotta saisin olla tekemisissä mahtavien karkkihyllyjen kanssa..

    Kun sitten opin lukemaan, päätin että mustahan tulee kuuluisa kirjailija! Olen aina rakastanut lukemista, joten tottakai se tuntui silloin ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Halusin kirjoittaa yhtä ihania kirjoja, kuin silloiset suosikkini Mio, poikani Mio ja vähän vanhempana mukaan tulleet Neiti Etsivät.

    Kuva on täältä.
     Joskus nelos-vitosella luovuin kirjailijahaaveista. Olis musta edelleenkin kiva kirjoittaa kirjoja, mutta epäilen ettei musta koskaan tulis niin hyvää että voisin sillä elättää itseni. Kirjailijahaaveiden sijaan aloin yhdessä kaverini kanssa unelmoida omasta kaupasta. Kulutimme suurimman osan käsityötunneista suunnitellen, minkälainen kaupasta tulisi. Muut kuuntelivat korvat höröllä ja nauroivatkin välillä. Mitä pahaa on upeasti sisustetuissa sovituskopeissa (yksi vaaleanpunainen ja ylellinen prinsessakoppi, yksi jalkapalloteemainen pojille, yksi kuninkaalliseen tyyliin sopiva ja yhden sisustus taisi olla jotenkin luontoon liittyvä) tai kokonaan itse valmistetussa myyntitavarassa (suunniteltiin tosin aika laajaa valikoimaa, jota ei tasan oltaisi jaksettu tehdä, mutta kuitenkin)?

    Kuva on täältä.
     Onneksi tuosta kauppainnostuksestakin pääsi ylitse joskus, ja nyt ammattihaave on ollut jo useamman vuoden toimittaja. Aikakauslehtiin olisi ehkä mukavinta kirjoittaa juttua, mutta ei sanomalehdetkään pahoja olisi!

    Mistä ammateista te lukijat haaveilette tai ootte haaveilleet pieninä? (:

    maanantai 12. maaliskuuta 2012

    Hajuvettä arvottavana

    My typical world -blogin susanna arpoo blogissaan kuvassa näkyvän ihanan hajuveden. Itse ainakin tykkäisin tuollaisesta, ja toivottavasti tekin. Käykää ihmeessä kurkkaamassa! (;

    Kuva lainattu susannan blogista.

    sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

    Melo suoraan aaltoja kohti

    Kuva on täältä.

     Näin viisaasti neuvottiin kirjassa nimeltä Oli kerran äiti joka katosi. Jos ei koskaan uskalla tehdä mitään uutta ja mullistavaa, jää junnaamaan paikoilleen, ja silloin elämästä tulee aika tylsää. Sitäpaitsi jos vaikeudet ovat tullakseen, ne tulevat kyllä vaikka piilottelisit kotona sängyn alla tyyny silmilläsi. Tämän takia kannattaa ennemmin elää täysillä ja hetkessä. Fiksuja päätöksiä pitää totta kai tehdä, mutta ainakaan musta fiksuus ei ole mikään este täysillä elämiselle.

    Asian pelko on usein pahempi kuin itse asia. Mulla ainakin on usein käynyt niin, että olen ensin panikoinut ihan hirveästi jotain ihan pikku juttua (kuten ekaa laskettelureissuani ala-asteella), mutta sitten kun olen uskaltanut raahautua mukaan, olenkin saanut huomata että se todella kannatti! Jos jotain noloa joskus sattuukin, niin mitä väliä? Jokainen tekee joskus virheitä, ja vaikka nolo moka pysyy omassa muistissa vuosia, muut unohtavat sen helposti parissa viikossa. Tuskin sinäkään muistelet kuukausitolkulla sitä, kun jollekkin vastaantulijalle sattui jotain noloa joskus?

    lauantai 10. maaliskuuta 2012

    Nippelitietohaaste

    Sain Sentimental Journey -blogista nippelitietohaasteen (kiitoksia Kaisalle!). Se saapuikin kivasti piristämään tylsää harmaata päivää, jona aivotkin vain kumisevat tyhjyyttään. Nyt niihinkin (aivoihin) saatiin jotain elämää (;

    Kuva on täältä.


    Lempiväri: Tykkään hirveästi kaikista väreistä, mutta kyllä musta vie voiton ♥
    Lempieläin: Koirat on tosi suloisia, samoin hepat ja kissat ja kaikki!
    Lempinumero: 3 tai 7. Kumpaankan ei ole mitään perusteluita, ne vain ovat!
    Paras alkoholiton juoma: Joku oikeen ihana ja suklainen kaakao tai sitten ananasmehu tai sitruuna-lime-mehu.
    Facebook vai Twitter: Facebook
    Paras päivä viikossa: Perjantai ja lauantai koska sillon on yleensä kivointa tekemistä
    Lempikukka: Kaikki on tosi  nättejä.. Ne klassiset ruusut on tosi kauniita, samoin kaikki ihanan väriset kukat. Lisäks tykkään metsätähdistä ja kieloista.
    Intohimoni: En mä tiedä! Ryhdyn oikeastaan kaikkeen uuteen aina suurella innolla, vaikka se into ei aina kestäkkään kovin kauaa.
    Lahjojen antaminen vai saaminen: Antaminen.
    Mieleisin kuvio tai muoto: Ruudut! Mulla on ruutupaitojakin ihan hirveesti :D

    Ja haastan seuraavat bloggaajat tekemään tän saman haasteen:

    tiistai 6. maaliskuuta 2012

    Tylsyys

    Mulle tuli taas ajoittainen tylsää-synkkää-harmaata, vaihe, ja tuntuu siltä että missään ei oo oikeasti mitään kiinnostavaa. Tekis mieli tehdä jotain kivaa ja repäisevää, mutta sitte ei kuitenkaan keksi et mitä vois tehdä. Tai vaikka keksiikin niin ei kuitenkaan kiinnosta niin paljoa et jaksais toteuttaa.

    Oonko ainoa, vai tuleeko muillekkin tällaisia tylsyysvaiheita joskus?

    Kuva on täältä.
    Peeäs saatte parempia postausta kunhan löydän taas inspiksen kaikkeen

    sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

    Sinkku vai vanhapiika?

    Sinkun ja vanhanpiian virallinen rajahan menee - niin kaikki ainakin sanovat - siinä kolmenkymmenen ikävuoden kieppeillä. Jos siihen mennessä ei ole löytänyt miestä, on auttamattomasti vanha, kurttuinen ja katkera vanhapiika. Sitä ennen voi vielä julkisesti kulkea yksin, mutta sen jälkeen täytyy linnoittautua kotiinsa, sillä kuka nyt vanhapiika haluaisi olla?

    Itse ajattelen rajan vähän toisin. Nimittäin niin että vanhaapiikaa ei ole huolinut kukaan, mutta sinkku ei itse ole tahtonut ketään. Tää on mun mielestä paljon positiivisempi määritelmä, koska tän avulla voin olla menevä sinkku vaikka vielä kahdeksankymppisenäkin, jos sattuu kiinnostamaan! (;

    Kumpi määritelmä teistä on parempi?

    Kuva on täältä.

    lauantai 3. maaliskuuta 2012

    Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet

    Kukaan ei voi olla täydellinen. Ei ulkonäöltään, eikä sisältäkään. Täydellisyydentavoittelua tärkeämpää onkin oppia hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on. Sinulla saattaa olla suuri nenä, ohuet hiukset, tai ehkä painoa on kertynyt enemmän kuin haluaisit? Seuraavan kerran, kun katsot peiliin, keskity vikojen sijasta siihen, mikä sinussa on hyvin. Onko sinulla ehkä upeat hiukset, kauniit silmät, tai ovatko korvasi kenties aivan oikean malliset? Kun keskityt hyviin asioihin itsessäsi ja olet tyytyväinen itseesi, muutkin huomaavat hyvät puolesi. Sama pätee sisällön kanssa. Missä olet taitava, mikä luonteenpiirteesi on omasta mielestäsi kivoin? Muiden ei tarvitse olla samaa mieltä kanssasi näistä. Jokainen on erilainen, ja jokainen katsoo asioita omalta kannaltaan.

    Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Jokainen on. Jokainen ihminen ansaitsee hyvän elämän. Iloa ja rakkautta. Ystäviä. Pidetään yhdessä huoli että näitä riittää jokaiselle!
    Hymyile, ja maailma hymyilee kanssasi

    Kuva on täältä.

    Lenkkikuvia ja uus hattu

    Joulun jälkeen kävin melko ahkerasti lenkillä, mutta jotenkin se vain jäi joskus tammi-helmikuun vaihteessa. Nyt onneksi kaveri raahas mut taas ulos, ja ehkä toi lenkki-innostus lähtis uudelleen taas käyntiin (toivoa todellakin sopii!).
    Sää oli aivan ihana. Vaika lunta oli paikoin reilusti yli puoli metriä, pakkasta ei kuitenkaan ollut kovin paljoa. Tällasesta talvesta minäkin tykkään! ♥

    Toi tie ei todellakaan ole suora, vaikka se kuvassa siltä näyttääkin.

    Joku oli ajellut moottorikelkalla tuolla pellolla, ja päätettiin kaverin kanssa kävellä jälkiä pitkin. Ei kyllä jaksettu edes kävellä kuin tuon taustalla siintävän ladon luokse ja takaisin.. Laiskoja kun ollaan (;


    Micce oli eilen ostanut kaikennäköistä kivaa kaupungilta, oli napannut jostain myös hatun, jota ei edes tarvinnut. Mä sitten kävin moikkaamassa Micceä eilen ja sain mukaani kyseisen päähineen. Ei ihan mun tyyliä, mutta aika kiva kuitenkin (;

    Mitä mieltä ootte? Paitaan toi ainakin passaa ihan kivasti :D

    Tän näkösenä sitä sitten hiippailtiin pikkuteitä pitkin keskiyöllä..
    Mut ei voi mitään sille et hattu on paljon kätevämpi päässä kuin kädessä ja että
    tuolla pakkasessa ei voi jättää edes paidan vetoketjua kiinni.
    Näytin muuten pelottavammalta pimeässä kuin tossa kuvassa

    Askartelutarvikkeita arvottavana

    Kaisan blogissa on meneillään ihana arvonta, josta voi voittaa supersuloisia askartelutarvikkeita. Käykää ihmeessä kurkistamassa!

    Arvontaan pääset klikkaamalla tästä!

    torstai 1. maaliskuuta 2012

    Linkitä blogisi!

    Kuvaajana toimi eskari-ikäinen pikkusiskoni (:
     Haluisin löytää uutta luettavaa, joten ajattelin tehdä tällaisen. Valikoin blogeista parhaan, ja kirjoitan siitä esittelytekstin omaan blogiini. Osallistumisaikaa on 8.3.2012  iltaan saakka, ja osallistua voi yksinkertaisesti kirjoittamalla oman bloginsa osoitteen tämän postauksen kommenttiboxiin. (;

    Tässä muutama asia, jotka auttavat sinua kohti voittoa:
    - päivität blogia usein
    - ulkoasu miellyttää silmää
    - kirjoitat enemmän kuin lauseen/pari etkä lisää joka lauseen perään kolmea hymiötä

    Noilla pääset jo pitkälle. Ja nyt vain linkittämään!

    Opettelin keilaamaan

    Miltä kuulostaisi seuraava: pitkät linja-automatkat edestakaisin, hohtokeilaus ilman jonoja, uimahallikäynti + shoppailuaikaa yhteensä vain 10€? Loistavalta, ainakin jos multa kysytään. Nyt suurin osa teistä pohtii kulmat kurtussa, että miten toi muka voi olla mahdollista. 4H on vastaus (;  4H tosiaan järjesti tuon matkan, ja tottakai sinne piti päästä mukaan! Hohtokeilausta odotin alunperin puolipaniikissa tyyliin "Mitä jos mä en jaksakkaan heittää sitä palloa ku puoleen väliin?" ja jotain muuta yhtä fiksua. Perillä huomasin, että ihan turhaan olin panikoinut! Keilaaminen on tosi kivaa, ja vaikka sen pallon heittäisi hiljaakin, se menee loppuun asti kivan lattian avulla. 

    Uimahallissa huomasin, että mä oon jotenkin salaperäisesti oppinut uimaan! Selkää olen osannut uida jo pienestä, mutta kaikki vatsallaan tapahtuva uiminen on ollut jotain aika naurettavaa katottavaa.. En ole yrittänytkään uida enää useampaan vuoteen (uimahallissakaan en ole käynyt piiiitkään aikaan), mutta tuolla kun yritin, niin huomasin että oho, sehän onnistuu! Ja kyllä, myönnän ihan rehellisesti, että olen 15 vuotta..

    Shoppailuvaroja mulle ei jäänyt paljoakaan, kun tuhlasin suurimman osan käteisvaroista Saksassa. Sen verran kuitenkin jäi käteen, että ruokailun jälkeen sain ostettua uuden laukun (edellinen on kyllä kiva, mutta ihan liian pieni!) ja - yllätys yllätys - punaisen paidan. Ja Glitteristä kivat hainhampaat (sen sellasen hiusjutun). Sivumennen mainiten Glitter on muuten ainoa suomalainen kauppa (niistä joissa mä oon käynyt), jossa myyjät ihan oikeasti tulevat kysymään, että miten voisi olla avuksi ja että "Jos löytyy jotain kivaa niin kokeilkaa ihmeessä". Monessa asusteliikkeessä myyjät vain katsovat tosi tarkkaan että tunkeeko joku asiakkaista kenties koruja laukkuunsa tai rikkooko joku toinen sen pannan mitä on just kokeilemassa.

    Kertokaa muuten (jos tiedätte) muita kivoja kauppoja, joissa on oikeasti ystävälliset myyjät! Musta on kiva shoppailla sellasissa vaikka muissa kauoissa oliskin paremmat valikoimat (;

    Mä oon jostain syystä ihastunut kaikkiin mahdollisiin hattuihin. Mitä räikeämpi väri, ja mulle sopimaton malli, sen parempi! Kuvassa mun huopahattulöydöt ja väreihin sopivat auronkolasit (mun ja Mariskan yllä). Mitään noista ei ostettu, mutta oli aivan pakko kokeilla!