torstai 6. syyskuuta 2012

Elämä on kaunis

Liian usein tulee ajateltua huonoa joka asiasta. Etenkin syksyllä ja talvella näkee masentuneita naamoja, kun on niin kylmää ja pimeää. Turhalla masistelulla ihminen tekee elämästään paljon synkempää ihan turhaan. Ajattelemalla positiivisesti ja etsimällä asioiden hyviä puolia, voi tehdä elämästään paljon helpompaa. Tajusin tän tänään, kun katselin paria ystävääni, jotka jaksavat aina olla niin iloisia. Toki heillä - niin kuin kaikilla muillakin - on välillä huonoja päiviä, mutta yleisesti ottaen heidän asenteensa elämään on sellainen, että sitä kyllä kannattaa kadehtia.

Ikävätkin asiat sujuvat helpommin, kun niihin suhtautuu positiivisesti. Ja aikaa myöten saa useimmiten huomata, että joskus kovasti harmittanut asia osoittautuukin todella hyödylliseksi. Esimerkkinä vaikkapa mun peruskoulun jälkeiset suunnitelmat. Halusin erääseen paikkaan opiskelemaan. En päässyt. Mua harmitti silloin aivan mielettömästi. Kesäloman lopussa kuitenkin soitin erääseen toiseen paikkaan ja kysyin, vieläkö mahtuu sisään. Pääsin tähän jälkimmäiseen. Jos olisin päässyt ensimmäiseen paikkaan, en olisi edes yrittänyt tänne, mutta jos nyt saisin mahdollisuuden vaihtaa ensimmäiseen koulupaikkaan, niin tuskin vaihtaisin. Esimerkkejä löytyy taatusti lisää omastakin elämästäsi. Aina ikävien asioiden todellinen merkitys ei näy niin hyvin kuin äskeisessä esimerkissä, mutta kuten kliseinen sanonta kuuluu; synkimmälläkin pilvellä on hopeareunuksensa.

Suhtautukaa positiivisesti elämään, niin saatte siitä paljon enemmän irti!

Kuva from weheartit.com

lauantai 1. syyskuuta 2012

Pahoitteluni

Oon ollu pitkään hiljaa blogin puolella, anteeksi. Mulla on ollut kaikennäköistä hässäkkää kun muutin aika ex tempore (vielä pari kuukautta sitten en todellakaan tiennyt olevani muuttamassa...) ja sitä myötä piti järjestellä paljon ja kaikenlaista. Muuton jälkeenkin on ollut vähän hulabaloota, mutta nyt, kun olen ehtinyt muutaman viikon ajan rauhoittua, lupaan palailla taas bloginikin pariin. Postauksia on siis luvassa pikapuoliin (:


PS: Katsokaa ja ihastukaa tähän söpöön(?) tipuun. Saman näköisiä pyristeli aiemmin blogini taustalla. Mitäs sanotte, onko tapahtunut muutosta parempaan blogin ulkoasussa? Täytyy myöntää että itse pidän nykyisestä taustasta hieman enemmän..

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Summer 2012

Kuvapostausta on toivottu jonkin verran, joten pistin viimesimmästä lomareissusta kuvia teidän katseltaviksi. Kuvatekstejä en pistänyt, mutta jos on jotain kysyttävää jostain niin kommenttiboxiin vaan!
peeäs kiitos Pirjolle parista kuvasta jotka se on ottanut (ainakin kameli kuuluu niihin)!

Haaste

Ohjeet seuraaville!
Haastettujen tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastaja on keksinyt. Haastetun täytyy postata kysymykset ja vastaukset omaan blogiinsa. Kun haastettu on vastannut kysymyksiin hänen täytyy keksiä 11 uutta kysymystä ha haastaa 11 muuta bloggaajaa. (11 tai vähemmän, riippuu miten jaksaa).

Mun vastaukset:
1. Muumilimu vai kokis? - Kokis
2. Kesä vai talvi? - Kesä
3. Justin Bieber vai Robin Packalen? - En osaa sanoa, en kuuntele kumpaakaan.
4. Laukku vai reppu? - Laukku
5. Uimapuku vai bikinit? - Uikkarit, ei tarvii pelätä että tippuu päältä vaikka miten riehuis
6. Shoppailee vai rannalle? - Riippuu täysin fiiliksestä
7. DVD vai video? - En tiä.
8. Koira vai kissa? - Koira
9. Torakat vai hämähäkit? - Ööh hämähäkit kai
10. Sisko vai veli? - Riippuu.
11. Karkit vai jätski? - Karkit, paitsi kuumana kesäpäivänä jätski on kyllä ihan paikallaan

Kysymykset seuraaville:
1. Jos oppisit yhtäkkiä puhumaan sujuvasti jotakin vierasta kieltä, mitä kieltä haluaisit puhua? -
2. Mikä aikakauslehti on mielestäsi paras? -
3. IE, Mozilla vai Chrome? -
4. Kiina, Meksiko vai Belgia? -
5. Minkä nimen antaisit koirallesi jos sellaisen saisit? -
6. Minkä väriset hiukset omistat? -
7. Hienointa sun asussas tällä hetkellä? -
8. Minkä kirjain luit viimeksi? -
9. Lempivärisi? -
10. Kesän paras jäätelömaku? -
11. Mitä et ikinä voisi pukea päällesi? - 

Haastan;
http://smileitlookbeautiful.blogspot.fi/
http://emmppu.blogspot.fi/
http://farkkupaikkarautalanka.blogspot.fi/
http://rinsessanelamaa.blogspot.fi/

Koska olin laiska ja jaksoin linkittää vain neljä blogia, haastan tähän lisäksi teidät jotka tätä luette >:D



torstai 12. heinäkuuta 2012

Kohti kotia


Kotimatka alkoi vaan enpä kerkeä siellä olla kuin yön verran ja aamulla taas lähtö reissuun. Kuluttavaa tää lomailu mutta hauskaa myös! Inhoan postausten tekemistä kännykällä joten tääkin on tällainen lyhyt. Ajattelin kuitenkin jotain päivittää kun kotona en kerkeä enkä varmaan viikonloppunakaan.
Äskeisestä reissusta on luvassa kuvapostaus. Alla oleva kuva liittyy periaatteessa reissuun koska käytiin myös Korkeasaaressa, mutta täytyy tunnustaa että k.o. kuva on jo parin vuoden takaa jolloin en tuntenut sanaa kamera. :D

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Onko mikään parempaa kuin päivä uimarannalla

Mahtavan lomapäivän resepti on yksinkertainen: kaverit + hyvä ruoka (lue: herkut) + uimaranta.

Pyöräiltiin eilen läheiselle lätäkölle jota myös uimarannaksi kutsutaan. Mukana oli juurikin noita edellä mainittuja kavereita ja herkkuja. Oon melko varma että me syötiin enemmän kuin uitiin :D Mutta haitanneeko tuo.

Mä jatkan lomailua vielä jonkin aikaa ja siihen asti saatte tyytyä tämmösiin kännykkäpostauksiin joissa kuvatkin on vähän missä sattuu (en osaa asetella kuvia kännykällä). Viettäkää tekin hauska loppuloma!



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Mikäköhän tää joku vois olla 16-vuotiaalla tytöllä? Tottakai kännykkä! Tää mun puhelin, jonka näette kuvassa on kaikin puolin kiva ja hyvä. Soittaa ja tekstata voi, vieläpä aika helposti ja herätyskello ja laskin on aika hyvät. Näitä ominaisuuksia mä puhelimelta tarvitsen. Parempi kamera olis myös aika jees, mutta koska se on mitä on (3,2mp jos oikein muistan) niin siitä tuleekin yksi niistä kolmesta miinuspuolesta joita tossa kännykässä on. Muut kaksi ovat kosketusnäytön hetkittäinen jumittaminen ja akun ylinopea kuluminen. :c Jälkimmäinen on ongelmista ehkä isoin, mutta kun muistaa joka yöksi pistää laturiin niin kyllä sillä pärjää (:

ps: huomatkaa naarmuinen näyttö
pps: arvatkaa minkä päällä toi puhelin on. Se liittyy jotenkin peleihin

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Unelmieni matkakohde

Eli kuva jostain minne haluaisin mennä (nro 7 taitaapi olla). Italia ponnahti saman tien mieleeni, siitä vain miettimään minkälaisen kuvan kyseisestä maasta haluaisin. Päätin, että jokin kuva Venetsiasta olisi loistava, se kun on yksi niistä paikoista jotka ainakin haluan nähdä elämäni aikana ja sitäpaitsi todella kuvauksellinen (;

torstai 28. kesäkuuta 2012

Reissussa

Tääkin on vähän tällanen pikapäivitys. Mä lähden ihan pikapuoliin (parin tunnin päästä) reissuun, enkä melko varmasti pääse koneelle sillä aikaa. Laitoin ajastuksella muutaman postauksen joten koittakaahan pärjäillä täällä niiden kanssa :D

Tajusin tässä (muutaman lukijan avustuksella, kiitos teille!) (niin ja asiasta toiseen ja moottorisahaan) että mun blogin uusimmissa postauksissa ei oo käytännössä yhtään mun itse ottamia kuvia. Siksi tää hieno auringonlaskukuva joka ei liity tekstiin mitenkään ja jonka nappasin luokkaretkellä tänä keväänä bussin ikkunan läpi :D Vähän sumea se on mutta ite ainakin tykkään ton taivaan väreistä. Tosin ne oli paljon kirkkaammat luonnossa!



Kuva joka inspiroi minua

Tää päivän kuva on menossa jo kohdassa 6. Onko joku muuten jo huomannut että nää mun päivän kuvat tulee itse asiassa aika harvoin? :D Pitäis yrittää ryhdistäytyä taas tässäkin asiassa.

En osannut valita, joten otin kaks kuvaa tälle päivälle. Kumpikin inspiroi mua ihan yhtä lailla.


Kummassakin kuvassa on (ainakin mun silmään) vähän salaperäinen tunnelma, ja kumpikin voisi olla jostain fantasiakirjasta. Ylempi kuva on myös vähän surumielinen. Näiden tyyliset kuvat vetoavat muhun eniten, vaikka kaikki kauniit kuvat ovat kyllä upeita. Minkä tyylisistä kuvista te lukijat inspiroidutte? (:

Kuva 1 on täältä ja kuva 2 täältä.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Cake popsit

 Tein näitä herkkuja jo aikaa sitten, mutta nyt vasta sain postauksen väännettyä. Mulla ei ollut mitään erikoisempaa reseptiä, ulkomuistista sävelsin yhteen eri ohjeita mitä oon muista blogeista/reseptisivustoilta lukenut. Alla tää ohje mitä itse käytin. Kuvat onnistuin hukkaamaan johonkin joten omien kuvieni tilalta saatte ohjeen piristykseksi Bakerellan lammas cake popsien kuvan (; Hieman taidokkaampia kuin omani mutta maku on toivon mukaan ihan yhtä hyvä!

RESEPTI: CAKE POPS
Tarvitset: Suklaapiirakan pohjan (myös mm. kääretorttupohja tai vaikka keksit käyvät), 200g tuorejuustoa, n. 300g suklaata, n. 20 tikkaritikkua tms.

Tee näin:
1. Murenna piirakkapohja kulhoon. Lisää sekaan tuorejuusti ja sekoita. Laita jääkaappiin jähmettymään.
2. Pyörittele taikinasta palloja ja laita uudelleen jähmettymään.
3. Sulata suklaa. Ota pallot jääkaapista ja tee niihin kolo tikulla. Dippaa tikkujen päät suklaassa ja laita koloihin. Sitten tikkarit taas jäähtymään jääkaappiin.
4. Dippaa jähmettyneet pallot sulaan suklaaseen ja laita viimeisen kerran viilenemään. Parhaan lopputuloksen saa kun antaa cake popsien olla jääkaapissa yön yli.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Sä oot vuoden vanhempi - ja vuoden tyhmempi

Näin ihanat onnittelut sain pikkuveljeltäni tänä aamuna :D Synttärithän mulla tosiaan tänään on. Mä en osaa ajatella itseäni 16-vuotiaana, vaan ajattelen 14-vuotiaita itseni ikäisinä ja 17-vuotiaita jo ihan hirveen vanhoina joiden kanssa mulla ei oo mitään yhteistä vaikka todellisuudessa osa kavereistakin on jo sen ikäisiä.. Heh kohta mä olen jo mummo joka luulee olevansa parikymppinen. Toivottavasti hirveen moni tuttu ei oo sitä näkemässä, mun pitää ilmeisesti muuttaa ulkomaille.

Mutta joo, tällainen pikapäivitys taas vaihteeksi. Matkapäiväkirjaa kanoottivaellukselta saatte lukea kunhan kaveri palaa reissusta ja heittää sen vihkosen mulle. Sitä odotellessa alan taas postailla normaalisti.
Kuva on täältä.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Pikapäivitys

Kuva on täältä.
Olen pahoillani että ette saakkaan vielä mitään postausta jossa olisi herkkuja (kuten aiemmin ehdin jo luvata). Sen sijaan saatte postauksen, jossa kerron etten postaa mitään vajaaseen viikkoon. Jaa että miksi? Minä ja Micce ollaan nimittäin ihan piakkoin (lue: parin tunnin sisällä) lähdössä eräjormailemaan kanootin kanssa! Odotettavissa siis märkiä tavaroita, hyttysen pistoja, palanutta ihoa ja kaikkea muuta mitä kunnon jormailuun kuuluu :D Ajateltiin pitää matkapäiväkirjaa, jonka saatte lukea ainakin mun, luultavasti myös Micen blogista kunhan palataan. Kuviakin on luvassa..

Kommentoikaa tähän omia jormailumuistojanne jos sellasia on! :D

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kuva jostain mihin olet riippuvainen

Mä en oo oikeastaan riippuvainen mistään, mutta toisaalta kuitenkin oon. Ystävät, suklaa, lukeminen, kännykkä ja tietokone on asioita, joita ilman olis hankala pärjätä. Suklaata mä en tosin tarvii päivittäin, enkä välttämättä edes viikoittain, mutta jo ajatus siitä ettei sitä saisi enää mistään on hirveä! Päivän kuvassa näette siis herkullisen suklaakakun palan (; Kohta on tiedossa muutakin herkkua, seuraavasta postauksesta näätte mistä puhun..!

Kuva on täältä.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kesäfiilis ♥

Kesäloma alkaa ihan pian ja joillakin onnellisilla se on jo alkanut. Mun oli ihan pakko fiilistellä alkavaa kesää, ja siitä syystä tää kuvapostaus. Kaikki kuvat on we♥itistä ja jos niistä ei tule kesäfiilistä niin mistä sitten?


perjantai 25. toukokuuta 2012

Kysymyshaaste

Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their “tagger” and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.

Kiitos Eesille, jonka blogista tän haasteen nappasin! (:

1. Mikä on sun lempparituoksu? Vaikea sanoa, tykkään niin monista! Mutta vanilja on se luottotuoksu jota useimmiten käytän.
2. Mitä ootat eniten kesältä? Paljon laatuaikaa kavereiden kanssa, aurinkoa, vettä, mansikoita ja lämpöä. Ja sitä että pääsen kesätöihin, koska mä todellakin tarviin ne rahat ens vuoden opiskeluja varten. Ja uudet kokemuksethan on aina plussaa, vai mitä? (;
3. Mikä on sun lempikesäbiisi? Oonko mä tosi nolo jos sanon etten tiedä? Koska mä en tosiaankaan tiedä :D
4. Miks pidät blogia? Tykkään hirveästi kirjoittamisesta, mutta esimerkiksi joku päiväkirjan kirjoittaminen aina jää. Tää on sellanen jota jaksaa kirjoittaa ja ihanat lukijat piristävät aina päivää.
5. Millanen ois sun unelmien talo? Siinä pitää olla vähintään kaks kerrosta, pyöreä huone (ateljeeksi ja vaikka musiikkihuoneeksi myös), parvekkeita, kirjasto ja pihalla upotettu uima-allas. Sisustuksesta en vielä tiedä muuta kuin sen et siellä pitää olla viihtyisää. Ja mun lisäks asukkaina tietenkin maailman mukavin/mukavimmat ihmiset (joko mies ja lapsia tai sitten kimppakämppä kavereiden kans).
6. Jos saisit olla päivän joku julkkis, nii kuka oisit ja miks? En mä osaa valita. Musta muuten alkaa tuntua et oon aika päättämätön ihminen kun vastaan näköjään joka toiseen kysymykseen että en tiedä :D
7. Missä maissa haluisit käydä? Englannissa, Saksassa uudestaan, Italiassa ja Australiassa. Ja kaikissa muissakin mutta noi on listaykkösiä!
8. Mikä on parasta kesässä? Aurinko, loma, lämpö, hauskat tapahtumat ja koko kokonaisuus ♥
9. Ootko ihastunut? En
10. Millasia vaatteita tykkäät pitää kesällä? Rentoja ja viileitä. Tykkään käyttää erilaisia vaatteita joten tarkemmin on paha mennä sanomaan.
11. Kuka on sun lemppari näyttelijä? Toistan taas itteäni: en tiedä! Musta jokainen joka osaa oikeasti näytellä, on hyvä näyttelijä.  Pitää osata näytellä kivojen ja hyvien roolien lisäksi myös mielipuolia, murhaajia ja muita vastaavia.

En haasta ketään, mutta jokainen voi tän haasteen tästä napata omaan blogiinsa, mikäli tahtoo. Ja tässä olis kysymykset:
1. Parasta sateessa? 2. Pelkäätkö kuolemaa? 3. Miks bloggaat? 4. Mikä on sun lempieläin, miksi? 5. Kerro 10 ominaisuutta unelmiesi puolisossa? 6. Jos saisit vaihtaa yhden ulkonäköön liittyvän asian itsessäsi, miksä se olisi? 7. Mikä villieläin olisit jos saisit valita minkä tahansa? 8. Lempiherkkusi (ei mitään karkkia, sipsiä, tms vaan joku leivonnainen tjsp)? 9. Pääkipu, vatsakipu vai jalkakipu? 10. Missä haluaisit käydä (ei maa, vaan joku paikka kuten Kiinan muuri tai Colosseum)?

Venetsiassa on sitä jotain ♥ Kuva on täältä.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kehu - vai onko?

Oon törmännyt viime aikoina useastikin erääseen kehuilmiöön, jota itse en edes osaa ottaa kehuna. Esimerkkinä vaikka se että tyyppi X on hyvä ranskassa. Ranskanmaikka kehuu, että on se hyvä kun edes joku tässä luokassa osaa ranskaa kun suurin osa on niin huonoja. Kehuiko vai haukkuiko kyseinen opettaja nyt? Jos olisitte toi tyyppi X, olisitteko iloisia saamastanne kehusta, vai pahoillanne niiden kaikkien muiden puolesta? Mä en ainakaan osaa iloita kehusta, jossa samalla haukutaan jotakuta muuta.

Kehuuko joku teistä lukijoista muita just noin, haukkumalla samalla jotain muuta henkilöä? Jos, niin miksi? Mua ihan tosissaan kiinnostais tietää, että onko sellanen teidän mielestänne aito kehu, vai vaan kiva tapa haukkua niitä muita kehun varjolla. Joku tosin saattaa tehdä noin ihan vahingossa, mutta sitten kannattaisi miettiä, että eikö voisi ainoastaan sanoa "Sä oot tosi hyvä piirtämään" ja nielaista sen "...toisin kuin noi muut" -kohdan. Uskon että jokainen pitää enemmän kehusta, jossa ei samalla haukuta muita.

Yhtä hyvällä meinigillä mennään ku nää tytöt tässä. Kuva on täältä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kuva jostakin mitä olen menettänyt

Kun katsoin otsikkoa, en alkuun keksinyt mitään. Sitten kuitenkin tajusin jotain: huoleton lapsuus on auttamatta ohi eikä koskaan palaa, halusin sitä taikka en. Ei sillä ettäkö nykyisessä iässä olisi jotakin vikaa, ei. Peruskoulun päättyminen on mahtava juttu ja on kivaa kun voi tehdä itsenäisiä päätöksiä toisin kuin pikkulapsena, mutta joskus olisi ihanaa unohtaa kaikki huolet ja olla lapsi jälleen. Vaikka vain pienen hetken ajan.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Vappushoppailua

Otsikko vihjaakin hieman viimeaikaisen hiljaiseloni syyhyn - vappuun. Jos matkustaa vapuksi Vantaalle, on mun mielestä ihan ymmärrettävää ettei kerkeä istumaan koneella. Mitään kovin ihmeellistä en tehnyt, mutta välillä pitää ottaa rennommin eikä bilettää joka hetki (;

Pääsin pitkästä aikaa Jumboon shoppailemaan, ja voitte uskoa että kiersin todellakin lähes jokaisen kaupan! Rahaa en hirveästi viitsinyt tuhlata, että luokkaretkellekkin jäisi jotain tuhlattavaa, mutta kyllä sieltä pari kivaa vaatetta tarttui mukaan. Lisäksi sain muutamia tädin vanhoja vaatteita, joista osa täysin käyttämättömiä, jee! :D

Aikomus oli tehdä hieno kuvakollaasi ostoksista, mutta kamera oli hukassa joten jouduin otattamaan kuvat kännykkäkamerallani. Kyllästyimme kumpikin (sekä minä että kuvaajana toiminut pikkuveli) melko nopeasti, kun laatu ei todellakaan ole lähelläkään parasta mahdollista. Tuossa nyt kuitenkin joitain ostoksia (sekä yksi kaverin painama paita jonka ajattelin esitellä tässä samalla).

Kuva 1 - Aloha-paita from Seppälä, 9,95€ Ostin myös samaan sarjaan kuuluvan pinkin paidan jossa luki Malibu beach. Samassa kuvassa näkyy myös kännykkäkotelo (joka muuten on oikeasti sininen vaikka näyttää tuossa lähinnä joltain violetin ruskealta) myöskin Seppälästä, alennettuun hintaan 3€
Kuva 2 - Ginan perustoppi, johon Micce on piananut lippukuvan. Sama ihminen on painanut mulle myös nätin amerikkalipun, mutten löytänyt paitaa kuvattavaksi.
Kuva 3 - Onlyn takki, jonka hinnasta ei ole mitään tietoa. Tää tuli niiden tädin antamien vaatteiden mukana. Ja pakko muuten sanoa että takki on paremman näköinen luonnossa kuin kuvissa. Otettiin monta kuvaa tästä takista, mutta se ei vain näytä kuvissa niin hyvältä.
Kuva 4 - Tämänkään hinnasta ei ole tietoa, myös tädiltä saatu. Marimekon paita kuitenkin.










Kännykkäbloggailua


Mä oon jo pitkään harmitellut kun esim. matkat on usein postauksetonta aikaa. Syynä yksinkertaisesti se että mulla harvemmin on kannettavaa mukana eikä kännykällä pysty bloggaamaan. Tänään kuitenkin huomasin bloggaa kännykällä - mainoksen ja sitä kautta hankin puhelimeeni tämän kivan toiminnon. Nyt pystyn bloggaamaan reissussakin, jesh! :D

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Pestokanasalaattia

Eli kuva siitä mitä tein tänään. Numeroltaan tämä on vasta 03. Jottei tarvitsisi ihan pelkkää kuvaa tuijotella, niin kirjoittelin myöskin tuon reseptin kuvan alapuolelle. voin kertoa, että kokeileminen kannattaa! Tehtiin tätä tiistaina köksäntunnilla ja rakastuin heti. Oli pakko tehdä tuota myös kotona (ja iiiiso satsi) ♥
Pestokanasalaatti (4 hlö)
Tarvitset:
½ kerää jäävuorisalaattia
n. 10 kpl kirsikkatomaatteja puolitettuna
½ pkt hunajamarinoitua sukalekanafilettä
½ pss cashewpähkinöitä
oliiveja tai aurinkokuivattuja tomaatteja
1-2 rkl pestoa tai oliiviöljyä
2 dl keltaisia kukkamakaroneja (itse käytin kyllä sydämiä, kun ne ovat söpömpiä)

Tee näin:
Laita kattilaan vettä kiehumaan ja ala paistamaan kanoja. Kun vesi kiehuu, lisää makaronit. Kun kanat ovat valmiita, jätä ne jäähtymään. Huuhtele makaronit kylmässä vedessä esim. lävikön avulla. 
Laita kulhoon pienitty salaatti, tomaatinpuolikkaat ja kaikki loputkin ainekset. Sekoita huolella.
 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Mä tiedän, että tän kuvan olis pitänyt tulla jo aikoja sitten, mutta minkäs teet jos ei pääse koneelle.

Kuva on täältä.
Kuva ei ole kummoinen, eikä edes itse tehty, mutta kuvastaa joka tapauksessa hyvin sitä miltä musta tänään tuntuu. Oikeammin kuvan lause on kyllä ajatus, mutta kai jokainen tietää miltä ihmisestä tuntuu kun tajuaa että pitää raahautua seuraavana päivänä kouluun? Tulee saman tien blaah väsyttää ei jaksa äää -fiilis. Mulle ainakin.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kuva siitä mitä nyt ajattelet

Kuvassa näkyy aika hyvin mitä mä nyt ajattelen: Haluan, että noi lumikinokset sulaa pois, haluaisin olla pihalla terveenä, en sisällä kipeenä ja ajattelen mitä kaikkea aion grillata kunhan tulee niin kesäistä että voi kaivaa grillin esiin suojapressun alta. Grilli on siis toi musta möhkäle vasemmassa alareunassa, jos joku ei tajunnut. :D

Ajattelen myös että onpa harvinaisen ankea näkymä meidän ikkunasta. Tylsää, harmaata ja sotkuista. Vai mitä sanotte tuosta puusohvasta jonka selkä- ja käsinojat pistää esiin kinoksesta?

Tämä päivän kuva oli siis numeroa 01.

Päivän kuva


Kuva on täältä.

Tää löytyy monesta blogista ja ajattelin omaanikin nyt laittaa. Joka päivä siis tulee uusi postaus+kuva siitä aiheesta joka kyseisen päivän kohdalla on.  Alta löytyy luettelo päivien aiheista, muihin postauksiin laitan vain sen kohdan mikä kulloinkin on kyseessä (: 

Päivä 01: kuva siitä mitä nyt ajattelet
Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva jostain mihin olet riippuvainen
Päivä 06: kuva joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva maasta jossa haluaisit asua
Päivä 12: kuva suosikkihedelmästäsi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 15: kuva kännykästäsi
Päivä 16: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 17: kuva siitä mitä harrastat
Päivä 18: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 19: kuva joka kuvaa elämääsi
Päivä 20: kuva kielestä minkä aloitit viimeksi
Päivä 21: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 22: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 23: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 24: kuva autosta jonka näit viimeksi
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 26: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 27: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 28: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 29: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi
Päivä 30: kuva joka kuvailee aamujani
Päivä 31: kuva lempipaikastani
Päivä 32: kuva jostain, johon uskoin lapsena
Päivä 33: kuva jostain mieliruoastani
Päivä 34: kuva ensimmäisestä harrastuksestani
Päivä 35: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt
Päivä 36: kuva jostain, mitä odotan paljon
Päivä 37: kuva lempihiustyylistäni
Päivä 38: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata
Päivä 39: kuva siitä mitä mieltä olen koulusta
Päivä 40: kuva joka tuo muistoja mieleeni
Päivä 41: kuva siitä, miten vietän mieluiten perjantai-iltani

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Aamupalaherkkuja


Koska tänään on vain tylsä ja harmaa lauantai, siitä seuraa väistämättä kaksi asiaa: päivää on piristettävä syömällä edes kiva aamupala, ja koska mitään kiinnostavampaa aihetta postaukselle ei ole, saattekin lukea tästä ah-niin-ihanasta aamupalastani jee.

Kuvassa vasemmalla näkyy aivan ihanan makuinen turska-pippurijuustotapini. Tapinit ovat aika pikkuisia, joten kyllä mä niitä useamman söin kuin vain tuon yhden kuvassa näkyvän.Täyttö-ohjekkin on helppo: Tapinin päälle sipaisu pippurituorejuustoa ja päälle vähän turskaa. Tää on myn suosikki, mutta toki muitakin vaihtoehtoja on.
     Lasissa oleva oudon värinen juoma puolestaan esittää Barbados-hedelmäjuoman muunnelmaa. Ihanan kirpeää ja raikasta!


Barbados-hedelmäjuoman ohje 
(yhdelle) (mun ja siskon kehittelemä muunnelma)

Tarvitset: 
1 kiivi
n. lasillinen appelsiinimehua
pari ruikkausta sitruunamehua
hedelmäsokeria maun mukaan

Tee näin:
Heitä kaikki ainekset kuhloon ja sekoita sauvasurvimella tasaiseksi. Nauti heti tai anna viilentyä ensin jääkaapissa hetki.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Klassikoita ja piirustuksia



Just kun luulin, että oon täysin terve, sainkin huomata olevani jälleen kipeenä. Puuduttavaa istua kotona, mutta onneksi Runotyttö ja piirtäminen tuovat vähän iloa. Olen lukenut tuon Runotytön jo useaan otteeseen, mutta edellisestä kerrasta on niin pitkä aika että tuntuu melkein kun lukisi ensimmäistä kertaa!

Lueskelin jotain harvinasen hyvin piirrettyä (juoni ei ollut kummoinen, mutta piirrokset ihania ♥) nettisarjakuvaa, ja sain inspistä piirtää itsekkin. En sarjakuvaa, koska siihen mulla ei riitä hermoja. Jatkoin paria keskeneräistä piirustusta ja taidan aloitella jotain uuttakin vielä tänään. Saa nähdä mitä siitäkin tulee :D

Leppoisaa koulujen alkua teille muille ja pysykää edes te terveinä!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Stuff, love, friends you

Löysin tällaisen m-iisan blogista, ja ajattelin laittaa omaankin blogiini. Jos joku muukin tekee tämän, kertokaa kommenttiboxiin koska musta näitä on kiva lueskella! :D
  
STUFF
- Mitä ajattelit tänään herätessäsi? - Apuapapua kiiiiiiiiiiire!! (vieraat oli jo melkein meillä ja mun piti vielä tehdä tuhat ja sata asiaa)
- Mitä söit viimeksi? - Sienisalaattia ja juustovoileivän
- Millainen olo? - Sellanen et apuakiirekiire (yritän saada eettistä analyysia valmiiksi samalla kun bloggaan..)
- Paljonko kello on? - 20:02
- Mitä näet takanasi? - Oven ja sotkuisen lipastonpäällisen
- Mitä sinulla on päälläsi? - Farkut, musta t-paita ja musta neulepaita (monipuolista ja värikästä kuten huomaatte)
- Mitä teet huomenna? - Pikkupakko raahautua kouluun ja sitten illalla nyrkkeilemään (:

LOVE
- Oletko ihastunut/rakastunut? - En
- Millainen poika/ tyttö vangitsee katseesi? - Persoonallinen, hauska ja mukava
- Rakastatko perhettäsi? - Juu
- Miten osoitat välittämistä? - Riippuu kelle ja mikä tilanne

FRIENDS
- Omistatko parhaan ystävän? - Kolmena kappaleena!
- Voitko luottaa ystäviisi? - Ei ne oo mitään ystäviä joihin ei voi luottaa.
- Mitä teet ystäviesi kanssa? - Kaikkea mahdollista.
- Onko ystävissäsi enemmän tyttöjä vai poikia? - Tyttöjä
- Voiko exän ystävä olla? - Miksei?
- Voivatko ystäväsi luottaa sinuun? - Todellakin.

YOU
- Eilisen kohokohta? - En mä tehnyt eilen mitään kovin erikoista.. Öäö kaveri tais olla meillä vai oliko se toissapäivänä :D Mä oon ihan sekasin.
- Omistatko pitkät ripset? - Semipitkät juu.
- Minkä väriset hiuksesi oikeasti ovat? - Ruskeat
- Haave-ammattisi?- Toimittaja, kääntäjä tai matkaopas vois olla kivoja. Etenkin toi toimittaja (;
- Kuinka pitkä olet? - Alle 150 (*nolostuu*). Mut toivon mukaan meen tosta yli vielä tän vuoden sisällä! :D
- Lempivärisi? - Tykkään melkein kaikista väreistä, mut musta on se jonka sanon yleensä tähän kysymykseen (vaikkei se edes ole väri)


Kuva on täältä. Peeäs en panis pahakseni vaikka kesä jo tulis!

 

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Netti pätkii

Pätkinnästä johtuen en tiedä milloin saatte taas lukea pidempiä postauksia. Toivon mukaan kuitenkin pian!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Yllätyssynttärit

Muutama kaveri sai joskus ATK-tunnilla pari viikkoa takaperin aivan loistavan idean. Yhden kaverin synttärit lähestyivät jo kovaa vauhta, ja nämä ajattelivat, että yllärisynttärit olis jotain mitä kannattaisi kokeilla. Meillä oli aivan hirveä homma saada tää yllätyksen kohde siirtämään omien synttäreidensä järjestelyä myöhemmäksi. Ja ylipäänsä suunnitella yllärisynttäreitä tän huomaamatta, kun liikutaan kuitenkin samassa porukassa. Usein oltiin puhumassa isoon ääneen yllärisynttäreistä, kun yllätyksen kohde ilmestyi selän takaa esiin..

Ilmeisesti se ei kuitenkaan ollut huomannut mitään, sen verran yllättynyt oli ilme kun avattiin side silmiltä (se oli laitettu silmille verukkeella 'mulla on sulle yks tosi siisti juttu mut sä et saa nähdä sitä liian aikasin'). Ja meidän koristelut oli varmasti kans todella huikeat: Hello Kittyä joka puolella! Saa sitä vielä 15-synttäreitä viettää Hello Kityn seurassa, vai mitä?

Sivupöydällä oli pizza- ja juomatarjoilu. Sivumennen sanoen en usko et kellään on ollu niin hauskaa pizzaa tehdessä kuin mulla ja parilla tyypillä, jotka mentiin juhlapaikalle jo hyvisä ajoin valmistelemaan :D

Tässä näkyy vähän keskeneräistä kattausta. Samoin osa lahjoista. Ylempi paperinpala on synttärikortti, ja alempi Hello Kitty -kalenteri. Huomatkaa vieressä oleva Hello Kitty -suihkusaippua! (jälkimmäisen voitin blogiarvonnasta, mutten ole vielä kerennyt käyttää sitä. Oli tuskaa luopua siitä, mut se oli liian teemaan sopiva et olisin voinut jättää antamatta!)

Mä en enää koskaan leikkaa mitään. Oli kamala homma leikellä joka lasiin tommonen Hello Kitty -pää!

Yhden kaverin äiti leipoi meille kakunkin. Parempaa en ole tainnut syödä koskaan ♥
Vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja ja tottakai Hello Kitty -lautasliina alla.

Siinä muutama kuva synttäreistä. Tai no okei koristeluista ja tarjottavista. Pahoittelen huonoa laatua, mutta ei ollut aikaa keskittyä kuvaamiseen. Mutta sen vain sanon, että ehkä yhdet parhaista synttäreistä ikinä!

Ja vinkkinä teille lukijoillekkin, että jos haluatte piristää kaverianne, järjestäkää ihmeessä yllätyspartyt!