torstai 6. syyskuuta 2012

Elämä on kaunis

Liian usein tulee ajateltua huonoa joka asiasta. Etenkin syksyllä ja talvella näkee masentuneita naamoja, kun on niin kylmää ja pimeää. Turhalla masistelulla ihminen tekee elämästään paljon synkempää ihan turhaan. Ajattelemalla positiivisesti ja etsimällä asioiden hyviä puolia, voi tehdä elämästään paljon helpompaa. Tajusin tän tänään, kun katselin paria ystävääni, jotka jaksavat aina olla niin iloisia. Toki heillä - niin kuin kaikilla muillakin - on välillä huonoja päiviä, mutta yleisesti ottaen heidän asenteensa elämään on sellainen, että sitä kyllä kannattaa kadehtia.

Ikävätkin asiat sujuvat helpommin, kun niihin suhtautuu positiivisesti. Ja aikaa myöten saa useimmiten huomata, että joskus kovasti harmittanut asia osoittautuukin todella hyödylliseksi. Esimerkkinä vaikkapa mun peruskoulun jälkeiset suunnitelmat. Halusin erääseen paikkaan opiskelemaan. En päässyt. Mua harmitti silloin aivan mielettömästi. Kesäloman lopussa kuitenkin soitin erääseen toiseen paikkaan ja kysyin, vieläkö mahtuu sisään. Pääsin tähän jälkimmäiseen. Jos olisin päässyt ensimmäiseen paikkaan, en olisi edes yrittänyt tänne, mutta jos nyt saisin mahdollisuuden vaihtaa ensimmäiseen koulupaikkaan, niin tuskin vaihtaisin. Esimerkkejä löytyy taatusti lisää omastakin elämästäsi. Aina ikävien asioiden todellinen merkitys ei näy niin hyvin kuin äskeisessä esimerkissä, mutta kuten kliseinen sanonta kuuluu; synkimmälläkin pilvellä on hopeareunuksensa.

Suhtautukaa positiivisesti elämään, niin saatte siitä paljon enemmän irti!

Kuva from weheartit.com

9 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin totta! Mä yritän ajatella positiivisesti ja olla aika avoin kaikelle uudelle, mutta joskus se vaan tuntuu ihan liian hankalalta. Mutta onneksi meillä saa olla myös niitä huonoja päiviä. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aloin ajattelemaan asioista positiivisemmin sen jälkeen kun tajusin, että positiivisesti ajattelevilla on usein paljon hauskempaa ja parempi fiilis. Ja täytyy todeta että ainakin mun kohdalla se on toiminut hyvin (: + Tottakai välillä on huonojakin päiviä, eihän sitä vois sanoa edes elämäksi jos ei koskaan olis huono fiilis (;

      Poista
    2. Jep, ilman huonoa ei ole mitään mihin verrata sitä hyvää. :D nii se on, jos halutaan että maailmassa on hyviä asioita niin valitettavasti pitää olla myös niitä pahoja. 8(

      Poista
  2. Itellä vähän sama tuon koulun kanssa, en saanut just sitä koulupaikkaa minkä oisin halunnu, mut nyt oon tyytyväinen tähän missä oon <3

    VastaaPoista
  3. kivanolonen blogi! ja tosi kiva ulkoasu :)
    käyks kattoos mun blogin ja liity lukijaks jos vaan kiinnostaa:
    http://enjoy-theday.blogspot.fi/

    VastaaPoista