maanantai 25. kesäkuuta 2012

Cake popsit

 Tein näitä herkkuja jo aikaa sitten, mutta nyt vasta sain postauksen väännettyä. Mulla ei ollut mitään erikoisempaa reseptiä, ulkomuistista sävelsin yhteen eri ohjeita mitä oon muista blogeista/reseptisivustoilta lukenut. Alla tää ohje mitä itse käytin. Kuvat onnistuin hukkaamaan johonkin joten omien kuvieni tilalta saatte ohjeen piristykseksi Bakerellan lammas cake popsien kuvan (; Hieman taidokkaampia kuin omani mutta maku on toivon mukaan ihan yhtä hyvä!

RESEPTI: CAKE POPS
Tarvitset: Suklaapiirakan pohjan (myös mm. kääretorttupohja tai vaikka keksit käyvät), 200g tuorejuustoa, n. 300g suklaata, n. 20 tikkaritikkua tms.

Tee näin:
1. Murenna piirakkapohja kulhoon. Lisää sekaan tuorejuusti ja sekoita. Laita jääkaappiin jähmettymään.
2. Pyörittele taikinasta palloja ja laita uudelleen jähmettymään.
3. Sulata suklaa. Ota pallot jääkaapista ja tee niihin kolo tikulla. Dippaa tikkujen päät suklaassa ja laita koloihin. Sitten tikkarit taas jäähtymään jääkaappiin.
4. Dippaa jähmettyneet pallot sulaan suklaaseen ja laita viimeisen kerran viilenemään. Parhaan lopputuloksen saa kun antaa cake popsien olla jääkaapissa yön yli.

10 kommenttia:

  1. Aika söpöjä ja herkullisen näkösiä :)

    http://elamaniminun.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh munkin mielestä :D Ite en koristellu niitä kuin muutaman mantelirouheella.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niimpä! Mun pitää alkaa tehdä noita usein et saan väsättyä Bakerellan (kuvassa siis sen tekeleitä) verosia :D

      Poista
  3. kiva blogi !:)

    http://rootzamoi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tä sun blogi on tosi ihana ! (:
    pakko liittyy lukijaks (:

    http://dontneverlookback-oona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Lukiaks liitytty, ihuna blogiii!! <3<3

    //herkulliselta näyttää :)

    VastaaPoista