sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Muistutus: Revontulipalo

http://revontulipalo.blogspot.fi/

Muistutuksena teille lukijoille, että mulla on jo yli puoli vuotta ollut uusi blogi, jonne pääsette klikkaamalla seuraavaa linkkiä: www.revontulipalo.blogspot.fi

Postausten, kuvien ja koko kokonaisuuden taso on monin verroin parempi kuin tässä blogissa. Uusia postauksiakin tulee vähintään kerran viikossa, yleensä useammin. Siirtykää siis ihmeessä lukemaan sitä tämän vanhan ja kuolleen blogin tilalta.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

UUSI BLOGI


http://revontulipalo.blogspot.fi

Löydät minut nykyisin osoitteesta www.revontulipalo.blogspot.fi, tälle vanhalle blogille on aika sanoa heihei. Juttua löytyy uudestakin blogista ihan laidasta laitaan. Lifestylea, ruokaa, positiivisuutta ja kaikkea muuta.

Ihanat lukijani, siirtykää lukijaksi uuteen blogiini, sillä tänne ei enää postauksia tule.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Valokuvausta

Mahtava tunne ottaa pitkästä aikaa kuvia jollain muulla kuin kännykällä! Oon ollut valokuvauskurssilla nyt ja ihana kuvismaikka antoi koululta kameran lainaan, että saan otettua vähän laadukkaampiakin kuvia kuin mitä kännykällä saa. Ajattelin pistää teidänkin iloksi muutaman kuvan. Lähdin kuvaamaan näitä saatuani ohjeistukseksi ottaa muutaman luontokuvan, mutta kurssin portfolioon laitoin tuon keskimmäisen lopulta liikekuvaksi. Valokuvauksellisesta taituruudesta en tiedä, mutta tykkään näiden tunnelmasta. Jotenkin kivan sinisiä, tulee mieleen uni ja metsä yhtä aikaa.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Earth Hour on täällä taas!


Jokavuotista Earth Houria vietetään taas tänään. Valot sammuvat ruudun tälläkin puolen kello 20:30-21:30, eli ihan muutamien minuuttien päästä painan katkaisijasta. Valojen sammuttaminen on mahtava tapa näyttää välittävänsä maapallosta ja vielä hienomman tapahtumasta tekee se, että se on maailmanlaajuinen. Earth Hour sammuttaa valoja niin Suomessa, Kiinassa kuin Italiassakin.

Earth Hourista on varmasti kuullut  lähes jokainen, mutta kertauksena vielä, että se on siis WWF:n organisoima symbolinen tapahtuma ympäristön puolesta. Sen avulla jokainen voi ilmaista huolensa maapallon ja ympäristön tilasta.

Itse tosiaan sammutan valot ihan hetkisen kuluttua, mutta miten muut? Kommentoikaa ihmeessä tuonne kommenttiboksiin, että vietettiinkö ruudun sillä puolen Earth Houria.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Joutsenia!

Olin muutaman kaverin kans kaupungilla kävelemässä, kun nähtiin muutama joutsen ihan rannan lähellä. Oli aika pimeää ja mukana vain kännykkäkamera, joten hirveän laadukasta kuvaa en saanut otettua, vaikka nää tosi kiltisti poseeraskin sitä varten. Olin varmaan aika hauska näky, kun roikuin siinä veden yllä kännykän kans kuvia räpsimässä. Mutta pakkohan noista oli kuva saada. Tykkään hirveesti joutsenista, mut harvoin niitä pääsee näkemään näin läheltä.

torstai 12. syyskuuta 2013

Päivä kuvina

Jo aikoja sitten päättyneessä kyselyssä äänestitte päivä kuvina -postauksen toteutuvaks, jotenka täältä pesee! Pahoittelen kännykkälaatua mut kännykkäkamera on ainoo mitä mulla on.


Nää kuvat on otettu jo viime viikonloppuna, mutta onnistuin vasta nyt saamaan ne koneelle. Tosiaan vapaapäivä ja kaikkea, mutta mä heräsin jostain syystä jo kahdeksalta. Toisaalta ihan kivakin, niin kerkesin käymään lenkillä ja tekemään muutakin kivaa ennen kuin aloitin mittavan siivous- ja leivontarumban. Useampi kaveri tuli neljän maissa käymään. Kännykkä ei ollut mukana menossa, joten seuraava kuva onkin sitten jo illan tiskivuoresta (siitä osiosta joka ei enää mahtunut koneeseen). Mun oli tarkoitus mennä heti tiskien jälkeen nukkumaan, mutta aloitinkin 1000 palan palapelin ja kuvassa näkyvään vaiheeseen se jäi, kun lopulta lähdin nukkumaan.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

It's party time!

100 lukijaa täynnä, mahtavaa! Tän kunniaks haluan tehdä teille jonkun spesiaalin postauksen, joten äänestäkääs tossa sivupalkissa näkyvässä äänestyksessä, mitä haluaisitte täältä blogista lukea. Tai sitten kommentoikaa omia ideoitanne tän postauksen kommentteihin. (: